Josveis nousi kylmäveristen pistepörssin kärkeen kolmannen osakilpailun jälkeen - Santtu Raitala ohjastajapörssin ykköseksi

Santtu Raitala ohjasti Josveisin kolmannen Kavioliiga-osakilpailun voittoon. Kuva: Hippos / Suvi Hakkarainen

Santtu Raitala ohjasti Josveisin kolmannen Kavioliiga-osakilpailun voittoon. Kuva: Hippos / Suvi Hakkarainen

Paul Lindgrenin omistama ja Antti Ojanperän valmentama Josveis teki Santtu Raitalan ohjastamana vakuuttavan juoksun Lappeenrannassa ja nappasi täydet 25 Kavioliiga-pistettä nousten samalla kylmäveristen pistepörssin kärkeen ohi Tähen Toivomuksen. Pisteitä 10-vuotiaalla ruunalla on yhteensä nyt 50. 

Myös Raitala nappasi ykköspaikan ohjastajien pistepörssin kärjessä.

“Koitettiin lähteä niin kovaa kuin ikinä pystyttiin. Tiesin toki kiihdytysvaiheessa, että Välähdyksestä ei päästä ohi jos se ravaa, mutta se laukkasi joten meille tuli sopivasti tilaa ja päästiin keulaan”, ohjastaja kuvaili kilpailun alkutaipaletta. 

Pahasta alkulaukasta huolimatta Välähdys ei luovuttanut ja aiheutti Raitalalle hieman ylimääräisiä sydämentykytyksiä viimeisellä puolikkaalla. 

“Siinä oli luottavaiset tunnelmat kun saatiin ajaa Polaran rinnalla, mutta sitten Välähdys tuli uskomattoman kovaa ulkoa. Hetken aikaa mietin, että voiko se olla niin yliluonnollinen että vauhti kestäisi maaliin, mutta sitten Josveis lähti hienosti vastaamaan ja voitti varmasti.” 

Nelosradalta lähtenyt Josveis voitti ajalla 22,6a / 1609 metriä.  

Josveis on nyt vuoden toisiksi menestynein suomenhevonen heti Tähen Toivomuksen jälkeen seitsemällä voitolla ja reilulla 100 000 euron voittosummalla. Hevosen omistajan Paul Lindgrenin isä Veijo Lindgren oli paikan päällä seuraamassa huippuruunan juoksua. 

“Ihan mahtavaa. Tämä hevonen merkitsee koko perheelle todella paljon, ei tässä oikein ole edes sanoja. Kiitos Ojanperälle ja koko tiimille!” 

Josveisin on kasvattanut Janne Maaranen ja Maarit Ruokolainen. 

Toiseksi osakilpailussa ravasi Hannu Torvisen ajokki Vinksa. Ville Korjuksen ohjastama Välähdys oli lopulta lähdön kolmas. 

Villinmiehen Tammakilpa -ykköset: Lumi-Oosa ja BWT Divine

Lauantaina Lappeenrannassa ravattiin myös arvostetut Villinmiehen Tammakilpa -lähdöt. Kylmäveristen lähdön suvereenin voiton vei Markku Lumiahon kasvattama ja omistama, Harri Kotilaisen valmentama ja ohjastama Lumi-Oosa. Lämminveristen tiukan kilpailun paras tamma oli lopulta Seppo Härkösen omistama, Olli Koivusen ohjastama ja Kaisa Toivosen valmentama BWT Divine.

Emilia Lehtonen