Kavioliiga-katsaus: Markku Niemisellä riittää arsenaalia ykköstasolle  

Kavioliigan pisteistä lauantaina Forssan Pilvenmäellä taisteltiin ihan tosissaan, mutta lähinnä kamppailu keskittyi taisteluun himmeimmistä mitaleista. Voittanut Willow Pride ei nimittäin antanut kilpasiskoilleen lopulta mitään mahdollisuutta perinteisen Tammavaltikan voittoon.

Ari Moilasen ohjastaman Callela Lisbethin esitys Forssan Kavioliiga-osakilpailussa kuuluu kierroksen hitteihin. Kuva: Hippos / Hanna Laakso

Ari Moilasen ohjastaman Callela Lisbethin esitys Forssan Kavioliiga-osakilpailussa kuuluu kierroksen hitteihin. Kuva: Hippos / Hanna Laakso

”On kyllä kohonnut hevonen hurjaan lyöntiin. Varmaan se ikä on tuonut kausi kaudelta lisää henkistä kapasiteettia”, valmentaja Markku Nieminen pohdiskelee.

”Viisivuotiaiden EM-kilpailu Vermossa on näillä näkymin seuraava etappi, jonka jälkeen Porin St leger saattaisi tulla myös kysymykseen. Kausi jatkunee näillä näkymin lähes vuoden loppuun saakka. Sitten olisi tammalle tarjolla muutaman kuukauden talvitreeni.”

Hyviä odotuksia on myös tulevaisuuden suhteen.

”Oljenkorsia on vielä käyttämättä, eli tässä tapauksessa puhutaan vaikkapa kenkien riisumisesta, ja niin pois päin.”

Niemisen tallin muista ykköspyssyistä lääkeainerikkomuksen johdosta kilpailukiellossa ollut Lexus Dream vapautuu tällä viikolla tositoimiin. Tapaus on edelleen tutkinnan alla, mutta valmentajan puheista paistaa silti iso helpotus nykytilanteeseen.

”Lexus Dreamin kausi tulee jatkumaan lauantaina Lappeenrannassa. On ollut raskasta aikaa odotella, ja tässä kohtaa en todellakaan ajattele itseäni vaan hevosen omistajia. Mitä minulle seuraa ei ole niinkään merkityksellistä, mutta hevosen kannalta on iso helpotus päästä takaisin tositoimiin.”

”Lexus Dream kilpailee Willow Priden tavoin vuoden loppupuolelle saakka, ja sen kohdalla esimerkiksi Kavioliigan ensimmäinen Grand Prix -lähtö voisi olla ihan mahdollinen etappi”, Nieminen pohtii tulevasta.

Hitti vai huti?

Lämminveriset, Pilvenmäki 21.9.2019

⭐️⭐️⭐️

Willow Pride vähät välittää tiiviistä kilpailukalenterista. Starttinopeus tasoittaa usein tietä menestykseen, mutta isoin juttu on silti tamman asenne kilpailemiseen. Kovat avaukset eivät horjuta tällä hetkellä pätkän vertaa tämän huipputamman henkistä kapasiteettia.

⭐️⭐️

Stoneisle Oceanin alkukausi nosti odotukset korkealle. Kevätkausi sujui täysin mollivoittoisesti, joten taustavoimille oli takuulla iso helpotus Forssan syksyinen iltapäivä. Oli tutun energinen ennen lähtöä, mutta siitä huolimatta voimia oli tehdä vahva kiri ulkopareista.

⭐️

Callela Lisbeth haastoi tallikaveria alkumatkalla, jonka jälkeen jäi jonkin verran puskemaan ohjille. Tsemppasi siitä huolimatta hyvin päätyyn saakka, ja teki ehdottomasti yhden tämän kauden parhaista kisoistaan.

Golda Parisin debyyttiä uudelta valmentajalta odotettiin mielenkiinnolla. Näytti ennen lähtöä superhyvältä, mutta tekemisen taso itse kisassa jätti aavistuksen happaman maun. Parhaimmillaan olisi pystynyt lauantain kaltaisella reissulla taisteluun mitalisijoista.

Marko Lähteenmäki

Raviurheilu -