Kavioliiga-katsaus: Joriinin läpimurtokausi jatkuu

Joriini on kahden ensimmäisen Kavioliiga-osakilpailun jälkeen kylmäveristen pistepörssissä kahdeksantena. Kuva: Hippos / Hanna Närhinen

Joriini on kahden ensimmäisen Kavioliiga-osakilpailun jälkeen kylmäveristen pistepörssissä kahdeksantena. Kuva: Hippos / Hanna Närhinen

Tähen Toivomus tyhjensi palkintopöydän lauantain PM-kilpailussa, mutta sen taustallakin nähtiin mukavaa tekemistä kotijoukkueelta. Pitkällä kirillä viidenneksi ponnistanut Joriini kuuluu ehdottomasti  kisan onnistujiin. Kausi on muutenkin sujunut Hannu Hietasen suojatilta todella mainiosti.

“Viimeisessä kaarteessa oli lauantaina hieman vaikeaa, mutta kaikkinensa ori teki jälleen tosi hyvän juoksun”, Hietanen aloittaa.

“Kyllä voidaan sanoa, että hevonen on ottanut tällä kaudella pari askelta eteenpäin. Kehitystä on tapahtunut kaikin puolin joka osalla. Joriini lähtee nyt entistä kovempaa, ja sitkeyttä on myös tullut paljon lisää.”

Tällä kaudella jo yli 57 000 euroa palkintorahoja rohmunnut ori vetäytyy valmentajan mukaan jossain kohtaa talvitauolle, mutta aivan vielä ei ole sen aika. Mielekkäitä lähtöjä on tarjolla enemmän kuin tarpeeksi.

“Kuukauden lopulla olisi ruotsin puolella Bergsåkerissa mielenkiintoinen lähtö 2600 metrin matkalla, johon myös suomenhevoset pääsevät mukaan. Lähirata Seinäjoki ajaa vielä kahdet lauantairavit tämän vuoden puolella, joista jälkimmäinen olisi sitten Kavioliiga Grand Prix. Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta joka tapauksessa kausi jatkuu vielä”, laihialaisvalmentaja Hannu Hietanen pohtii.

Hitti vai huti?

Kylmäveriset

⭐️⭐️⭐️ Tähen Toivomus sinetöi asemansa kauden kotimaisena ykkösravurina. Valmentaja Pauli Raiviolle myös pisteet kilpailutuksesta ja kunnon ajoituksesta. Vire on ollut huipussaan juuri oikeilla hetkillä.

⭐️⭐️ Odd Herakles teki todella jäätävän kirin, mutta hävisi lopulta liikaa lähtöratojen arvonnassa. Norjalaisvieras osoitti jälleen paikkansa kylmäveristen ehdottomalla huipulla.

⭐️ Joriini on tehnyt tällä kaudella läpimurtonsa rodun ykköstasolle. Tasapainoinen kuninkuuskilpailu sai hyvää jatkoa Turun PM-taistossa. Runnoi huippukovassa seurassa pitkän kirinsä päätyyn asti.

➖ Camri antoi liikaa tasoitusta jo lähtöpaikkansa puolesta, mutta siltikin esitys jäi pahasti vajaaksi. Ohitukset ulkopareista jäivät kokonaan suorittamatta.

Lämminveriset

⭐️⭐️⭐️ Chief Orlandon kohdalla suurin yllätys nähtiin kisan ensimetreillä. Nappasi nauraen johtopaikan, jonka puolustamista pidettiin etukäteen haastavana. Hörppäsi rajulla kolmannella puolikkaalla pois vastustajien kirimehut.

⭐️⭐️ Seabiscuit päättelee upeaa uraansa arvoisellaan tavalla. Ei tarjonnut voittajalle todellista uhkaa, mutta toisaalta ei antanut myöskään muille todellista tilaisuutta taistella hopeasta.

⭐️ Pajas Face jatkaa huippuvireessä, jota ei kuitenkaan pysty todentamaan tulostaululta. Kovavauhtisella kirikierroksella teki kaiken voitavansa, mutta ulkoa kiertämällä tulivat jo fysiikan lait vastaan.

➖ Springover nostettiin ennakkoon Chief Orlandon ykköshaastajaksi, mutta tekemisen taso ei ollut nyt kohdillaan. Kisan kulku ei millään tavoin suosinut ulkopareissa ravanneita, mutta siltikin paljon parempaa oli lupa odottaa.

Marko Lähteenmäki

 

 

Raviurheilu -